Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskikerros. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskikerros. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. huhtikuuta 2013

ikean ostokset ja vähän muutakin

Viimeksi kerroinkin "koukkujen haku" matkastamme ikeaan. Kuorman suurimpina hankintoina oli keittiön pieni aamiaispöytä, sekä vitriinikaappi.
Keittiön pöytä löytyi työpöytä osastolta, tuollaista kapeaa/ pientä pöytää olin keittiön ikkunan eteen ajatellutkin.
 
Tuoleja ei olla vielä onnistuttu löytämään, mutta remontti-istuimena toiminut "A.Le Cog" jakkara on aamukahvin juojaa palvellut mainiosti;)
 
 
voihan ne nyt vähän erimaata olla, mutta onko tuo nyt niin justiinsa?
Keittiön ja ruokailutilan väliseen "koloon", entiseen tarjoiluvälikköön muutti musta vitriinikaappi ja näyttää minusta ainakin ihan kuin tuo kolo olisi ollut juuri tuota kaappia odottelemassa.
 
 
bestå säilytysjärjestelmää oltiin hankittu jo aiemmin. Aluksi oli tarkoitus laittaa nuo kuutiot päällekkäin, mutta nyt löysivät paikkansa rinnakkain tuosta kuistinikkunan edestä.
 
Sohva hankintoihin ollaan oltu myös tosi tyytyväisiä. Onneksi päädyttiin tuohon 2X kolmenistuttavaan yhdistelmään. Nyt meillä on vähän niinku miesten sohva ja naisten sohva! Ja mun onni tietysti ettei talouteemme itseni lisäksi muita naisia kuulukkaan, eli mulla siis oma sohva!!!
 
 
Ja tosta sohvaltani näkyy suoraan eteiseen ja yläkerran portaikkoon, joka on yks mun suosikki kohdista kotonamme. (se on noi värit ja toi tapetti)
 

tiistai 1. tammikuuta 2013

kyökissä ja vähän muuallakin

Kaapit on paikoillaan ja koneetkin koloissaan, ovet saa odotella vielä pölyttömämpiä aikoja.
 
 
Listotushommat on myös keskikerroksen osalta jo valmiit, ikkunalistat ja lattialistat paikallaan, eli lähes verhoja vaille valmista olisi olkkarissa;)
 

 


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

sunnuntain puhteet

Tämänpäivän uurastuksista ei ole kuvamateriaalia, mutta mun työsarkana oli ikkunoiden pesu, taas... Muutamankerran on niitä tullut jo lääpittyä, mutta aina näyttäis olevan jotain pölyä ja töhnää ruutuihin tarttunut. Nyt luulen kyllä, että saavat välttää ensi kevääseen.
Mies laitteli kellarin ovien listoja paikalleen, niitäkään ei saanut kuvata, kun kuulema kesken on homma vielä. Nappasin sitten yhden kuvan ulko-ovesta, sisäpuolelta tällä kertaa. Ulkopäinhän tuo on se punainen ovi. Sisäpuoli on liitutaulumaalilla maalattu, siihen voi sitten kirjoitella viestejä tulijoille/menijöille;)
 
Monet on kyselleet tulevia huonekaluhankinta suunnitelmiamme, että meinaammeko uudistaa myös koko kaluston? Olisihan se tietty tosi ihanaa jos voisi vaan kävellä johonkin Vepsäläiseen ja sanoa että toi, toi ja toi jne. mutta mutta, ei oo sitä lottovoittoa vieläkään tullut (turhaa mäkin siitä aina haaveilen kun en edes koskaan lottoa!!!) Täytyis varmaan ruveta.
Mutta joo, emme siis meinaa kaikkia kalusteitamme uusia, mutta muutama isompi huonekaluhankinta on ostoslistalla. Ainakin sohva ja ruokailupöytä tuoleineen on sellaiset pakolliset.
 
Alla olevaan kuvaan keräilin joitain ajatuksia siitä millainen ruokapöytä ja tuolit voisi olla.
Pöytä voisi olla valkoinen ja ehkä mieluiten kahdeksalle hengelle??? jos vaan tila riittää (mies sanoisi nyt: ja rahat!)
Pöydänhän voisi vaikka tehdä itse..tai siis ainakin teoriassa, mutta tuoleihin ei nämä mun puusepäntaidot kyllä riitä.
 
Nyt taitaa pyykit koneessa odotella ripustajaansa, joten sinne siis.
Suloista sunnuntai-iltaa kaikille<3

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

voiko tapettia rakastaa???

Ehkä rakkaudentunnustus tapetille olisi vähän liikaa minultakin;) mutta aika pirun onnelliseksi tulin kun näin nuo valitut tapetit paikoillaan!
 
Olkkarin päätyseinään tuli boråsin etagea
 
Ja eteiseen... arvaatteko??? Tuli kuin tulikin marimekon bottna!!! En nyt tällähetkellä kyllä keksi mitään mikä voisi olla paremapaa kuin täydellisellä tapetilla tapetoitu seinä. Uskotteko jos sanon että
 TYKKÄÄN!!!
 
 

lauantai 17. marraskuuta 2012

lisää lattiaa ja valoa

Tuossa yhtenä (tai kahtena) iltana laitettiin keittiön ja eteisen lattiat paikalleen.
Näyttää laatalta, mutta onkin laminaattia.
 
 
Eteisestä ei tullut kuvaa otettua, mutta ihan samaa lattiaa sielläkin. Hyvältä näyttää ja sopivasti "erilainen" tuon vanhan lautalattian rinnalla.
 
Portaikon valot oli myös ilmestyneet seinille.
 
 
pienemmät valaisee alaspäin ja nuo isommat ylös ja alas.
 
 
samoja valoja myös kellarin portaikossa.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Paint It Black

Mahtaakohan maalari kuunnellut tätä, värivalintoja tehdessään?
 
Portaat, kaiteet ja naulakkosyvennyksen reunalistat on saaneet uutta maalia pintaan.
 
yläkerran rappusista tuli mustat!
Ja ulko-ovi on upea uudessa värissään, niin ja se väri? No PUNAINEN tietty!!!
 
 
 
mätsää kivasti katon väriin, harkittu juttu ja punaisena saa pysyä
YEAH!

torstai 11. lokakuuta 2012

Palkit

Olohuoneen katossa oli jo alunalkaen palkit. Mitään varsinaista rakenteellista tarkoitusta niillä ei tietääkseni ole ollut, ihan koristeena vaan ovat olleet. Vanhat palkit piti kuitenkin ottaa pois kaiken katon koolauksen, sähköjen ja tasoituksen alta, niin ja olihan ne väärän värisetkin. Palkit kuitenkin mielestäni sopi tuohon suht korkeaan huoneeseen.
Joten vanhojen tilalle laitettiin uudet ja oikeamman väriset;)
tässä entiset kattopalkit
ja tässä uudet palkit
 
 
Palkit on värjätty samaisella SUPI-saunavahalla kuin saunan panelit ja lauteet.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Verrannan katto

on saanut uuden panelipinnan. Panelien alle jemmattiin sähköt.
koolaukset ja sähköjohdot katossa
 
 
uudet panelit katossa
Verannan seinäpanelit raikastetaan vielä maalilla.
 
Keskikerroksen makuuhuoneen lattiaan on tehty koehiontaa ja ihan puhtaalta puupinnalta tuo minusta näyttää, pintaan tulee sitten joko lakkaa tai maalia, aika näyttää. Olohuoneen lattiaan olisi luvassa samankaltainen operaatio, tosin neliöitä hiukkasen enemmän, et varmasti ihan hyvä vähän treenata tuossa pikku kammarissa ensin;)
 

perjantai 15. kesäkuuta 2012

ikkunat ja tassut

Kellarin vanhat ikkunat ovat kokeneet niin kovia ettei niistä enää kunnollisia saa, joten pakko laittaa tilalle uudet. Yläkertaan laitetaan myös kaksi uutta ikkunaa.
siinä ne nyt odottaa asentajaa
Keskikerroksen tuulikaappiin ja pikku vessaan mies valoi lattian, alle tuli "tassut"
kyllä kelpaa nyt tassutella

torstai 14. kesäkuuta 2012

Levytetty

Minä en siis ole, mutta mies kyllä! Ei hänkään nyt iskelmälaulajksi ole ryhtynyt vaikkakin levyttänyt jo useamman levyn;) tähän levytykseen ei tarvittu studiota, ihan vaan yksi tällainen pikku talo!

levykasa

ja kipsilevyjä seinillä ja katossa

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Lomalla

Mulla on kesäloma! Ja mitäpä sitä lomalla muutakaan tekisi, kun remonttihommia. Olen siis hionut, hionut, hoinut ja hionut niitä ikkunanpokia, tänään jopa niin tehokkaasti että hiomakonekin sanoi sopimuksensa irti. Pakko hommata uusi kone, kun ei se hiominen vieläkään lopu. Kivaa on kyllä kun on aikaa olla vaikka kokopäivä talolla hommissa, välillä voi istuskella auringossa (silmät kiinni) ja kuvitella miltä piha näyttää sitten joskus valmiina;)
Lasikuistin ikkunat on ollut työnalla nyt viimeksi. Aurinko, sateet ja kaikki kuluneet vuodet ovat onneksi maalia irrottaneet, mutta jossain kohdissa on mokoma kovinkin tiukassa.


Kolme eriväristä maalikerrosta olisi irroitettavana. Viimeisin kerros on tuollainen vähän rusehtava, sitten on ollut vihreää ja alunperin valkoista... mikäköhän väri me valitaan?
maalinrapsuttajan työkaluja

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

pätkä seinää ja pari lattiaa

Pakko se on kai tunnustaa, että kyllä ne miehetkin osaa (jotain). Omani on ainakin ollut hurjan ahkera ja tehnyt taas monta juttua!
vielä joitain päiviä sitten eteisen lattia oli tuollainen epämääräinen purukasa

nyt on "maata" jalkojen alla! toki tuohon tulee sitten vielä joku "päällinen" laminaatti, luulisin.
Sama juttu on tapahtunut myös keittiössä
ensimmäinen levy paikallaan
ja loputkin levyt paikallaan!

Ensin purettiin niitä seiniä ja nyt tehdään uusia, onneks vaan ihan tuollainen "pikkuseinä"
seinän runko
seinän rakentaja ja lähes valmis seinä!


tiistai 29. toukokuuta 2012

LVIS

- luovuutta viitseliäisyyttä intoa ja sisua, kaikkea sitä tarvitaan vanhan talon elvytysprojektissa.
Ja toki myös niitä "oikeita" lvis-asioita.

tässä niitä äl, vee ja ii juttuja
ja tässä sitä ässää

keittiö suunnitelma alkaa myös hahmottua, vaikka lopulllista päätöstä ei vielä olla tehty. Niin kuitenkin kävi että eteisen ja keittiön välinen oviaukko meni umpeen, näin saadaan sitä paljon puhuttua säilytystilaa eteisen puolelle.

Pihallakin on tapahtunut senverran että ne kaikkein kaameimmat kasat (vanhaa viemäriä, vanhaa kattotiiltä ja vanhaa maata) on poissa! Ja tarkalla rajauksella pihasta sai napsaistua ihan sievän kuvan. Kuvassa näkyy myös pihamme uusin tulokas, pikku-remonttimiesten suurin ilonaihe, trampoliini!

omenapuut kukkii (oikeasti suurin osa oksista on kuolleita ja kuivia) nurmikko vihertää (oikeasti tuo vihreä on rikkaruohoa ja nokkosta) ja taustalla näkyy naapurin hoidettu piha. Mutta trampoliini toimii ja paljon on jo pompittu, kiitos vielä Hannun perhelle!