Näytetään tekstit, joissa on tunniste aarteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aarteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

(L)oma-projekti

Mikäs loma se sellainen olisi johon ei mitään pikku projektia saisi ympättyä?
 Ainoat lomasuunnitelmat oli:
 ei herätyskelloa, vaatekaapin tyhjennys/siivous ja sitten tämä pikkupöydän maalaus!
 
Pöytä on isovanhempieni peruja ja ilmeisen tykästynyt olen pöytään ollut jo pikkutyttönä kun olen pöydänlaatikkoon oman nimeni raapustanut (salaa mummolta ja ukilta, arvatenkin)
 
pöytä alkuperäisessä lookissa
mulle nimetty!


 
Hionnan ja muutaman maalikerroksen jälkeen, pöytä löysi paikkansa yöpöytänä.
Sopivan lukuvalon löytäminen pöydälle olikin hankalampaa.
 Tässä muutamia kokeilemiani vaihtoehtoja.
 
 

 
 
Laatikon vedin, ruskea muovinen nuppi ei oikein asettunut mielikuvaani.
 Hätäratkaisu löytyi kuvioteipistä, jolla päällystin nupin.
 Ei nyt paras vaihtoehto varmaankaan, mutta menettelee.
 
 
 
Kuvissa myös  kello, jota ei tarvita vielä neljään aamuun<3

torstai 18. heinäkuuta 2013

Pullonhenki

En ole koskaan pitänyt itseäni keräilijäluonteena. Jos nyt ei jotain lapsuusajan postimerkkeilyä tai kilpikonna keräilyä lasketa. (Selvennykseksi kerrottakoon että en siis suinkaan keräillyt oikeita kilpikonnia, vaan sellaisia pieniä posliiniesineitä.)
Tänään kuitenkin kun katselin ympärilleni niin yllättäen näinkin useita pulloja...
lasipullo ruokapöydällä
tiskiaineen säilytyseen piharakennuksesta löytynyt talous-sprii pullo
pikkupullot olohuoneessa
juustoa kera pullojen keittiössä
 Ja kuinka paljon niitä kaikkia, eripuolilta taloa löytyneitä pulloja mulla tuolla kätköissä onkaan. Täytyy varmaan laittaa korkki kiinni tälle pulloilulle ettei nyt ihan ryöstäydy käsistä, vaikka aika harmitonta toki tälläinen pullojenpyöritys.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

National treasure

Siis ainkin kansallisaarre tai vähintään kansainvälinen aarre on mun viimeisin löytöni. Toisen roska on toisen aarre ja tämä on mun aarrearkkuni!
 
 
 
 
Toistaiseksi arkku löysi paikkansa yöpöytänä, siinä me nyt vierekkäin nukutaan aarrearkku ja minä:)
 
Taulujen paikat on ollut hakusessaan ja on siis edelleen, kun ei meinaa millään raaskia noita (vielä toistaiseksi) puhtaita valkoisia seiniä porata.
Ruokapöydän viereiselle seinälle olin kyllä jo aikaa sitten kaavaillut IIISOA taulua, mistään ei vaan oikein sellaista sopivaa meinannut löytyä. Niin mitäpä tein????
No maalasin taulun itse!
 Ei se nyt ihan sellainen ole kun olin ajatellut, eikä ees pitänyt tulla kukkataulua, mutta tuli kuitenkin. Kyllä se tuohon paikalleen vaan on kuin tehty, ainiin mut sehän onkin:)
siinä se on, ensimmäinen maalaukseni sitten lukuisten vuosien.
Kokoa taululla on 150x130cm
 
 
 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Täällä taas!

Pitkän bloggailutauon jälkeen pukkasi sitten projektia, josta pakko tulla kertomaan myös tänne.
Piharakennuksen uumenista löytyi aarre!!!
Tai siis ainakin mun mittapuulla tuo aarteeksi luokitellaan.
 
Viisaammat osasivat kertoa aarteeni olleen sairaalassa lastensänkynä.
Hionta, maalaus, patjanmetsästys ja ompelu vaiheitten jälkeen sairaalan lastensängystä muodostui meille kuistin sohva.
aarteeni alkuperäisessä lookissa
ja sitten sohvana kuistilla<3
 

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Hilma on kotona

Hilmasta kerroinkin aiemmin täällä. Kuten tuolloin kerroin, oli Hilma rassu kovia kokenut ja viettänyt varmaan monet yksinäiset vuodet tuolla ullakolla. Mutta nyt on Hilma palannut kotiin ja todellakin voi sanoa: entistä ehompana.
 Hilma oli "mummolassa" äitini hovissa, mummo vei Hilman ihan Helsinkiin saakka saamaan hoitoa nukketohtorin luo. Siellä Hilma sai uuden vartalon ja kädet, kasvot ja hiukset kirkastettiin maalilla.
Stailaus puolen hoiti sitten "mummo" joka suunnitteli ja valmisti Hilmalle uuden asukokonaisuuden, sekä Hilman kehtoon petivaatteet. (taitaa olla tän talon hienoimmat lakanat:)
 
Hyvin on tuo värimaailma soinnutettu kodin sävyihin;)

 
pitsit kauluksissa
 
 
lakerikengät<3
kyllä kelpaa nyt kehdossa köllötellä
oma nalle kainalossa
 

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Patteri

Kaikki talon patterit oli varmasti alkuperäisiä, hienoja kyllä, mutta ei kovin energiatehokkaita ja tuskin edes toimivia enään. Uusia patterieta on siis luvassa. Yhden koimistuksen olen kuitenkin haalinut talteen. Lämmittäjän virasta tuo pääsee jo ansaitulle eläkkeelle, mutta koristeena jaksaa varmasti vielä pönöttää. Kun vaan keksisin minkä värin tuo "vanha-herra" tulee saamaan ylleen. Ehkä on ensin keksittävä se sopiva sijoituspaikka.



Komia on!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

kahvia

Talon aarrekätköistä on löytynyt muutamia peltisiä kahvipurkkeja. Osa niistä kyllä jo pahasti ruostunut, mutta koristeeksi kelpaavat kyllä.


Ja näin kauniilla kevät tervehdyksellä on postisäästöpankki muistanut asiakkaitaan


perjantai 21. lokakuuta 2011

ulkovalo

Talomme sissänkäyntiä on aikoinaan valaissut tämä kaunis lamppu.
Metalliosat on ruostuneet, mutta lasit ehjiä. Toivottavasti saadaan tämä entisöityä ja toimimaan.
Lamppu on siis ulko-oven vieressä ja korkeutta sillä n. 50-60 cm.
 ei mikään pikku-tuikku!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Aaveita ja pyykkiä

Kuka kumma tuijottaa... taitaa olla meidän oma koti-kummitus. Luulen että tämä kaveri on kyllä aika harmiton.

Jostain se oli ilmestynyt kellariin, lisäsin sille vain hymyilevän suun :)

Nämä ihanuudet puolestaan löytyi saunan nurkasta. Ovat varmasti olleet oivana apuna emännän pyykkipäivässä. Minä en taida raaskia niitä käyttöön ottaa (ja toivon, että joku siemens tai bosch hoitaa meillä, niiden tehtävät), mutta ehkäpä ne päätyvät koristamaan kodinhoitohuoneen seinää.


tiistai 4. lokakuuta 2011

Oma kolo

Tässäpä "puinen" kuva-arvoitus
Ullakon kätköistä löytyi puisia kirjaimia. Aikani niitä pyöriteltyä alkoi valjeta... 
Posted by PicasaNiinpä niin, valokuvaamohan se! Taitaa kertoa kaiken oleellisen, talon entisen omistajan ammatista.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

me naiset

ullakon aarteita
sitruuna soodaa
Ullakko odottaa vielä tyhjennystä. Aarteen etsinnässä olen sielä kyllä seikkailut jo usien, tässä muutamia löytöjä.
Eevan käsityöt vuodelta 1959 ja me naiset vuodelta 1963
alushame laatikoita