sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

I beg your pardon...

I never promised you a rose garden... jne. 
 
Piha hommat on alkaneet! Jee!!!
Ruusutarhoista en juurikaan perusta, mutta jos nyt ees saisi nuo kainaloon asti kasvavat koiranputket tuolta tuhottua niin oishan se jotain jo sekin.
 
Pihasuunnitelma on syntynyt täysin miehen ideoista, mä olen vain sivusta kommentoinut terassinpaikkaa ja haaveillut pioni pensaasta;)
 
Pari päivää on miehet pihaa työstännet ja aikamoisen mylläyksen ovat aikaan saanneet. Toki myös pitkät rivit muurikiviä paikalleen!
etupihalle kaivettu muurin pohjaa
 
muuria autotallin luiskassa
 
etupihan muuria valmiina
 
 
On siihen jokusen kiven saannut paikalleen asetella.
Ihan tuolla muurilla ei piha vielä valmiiksi tule, muutama juttu olis tehtävä listalla...
 
-pihavaraston ulkovuoraus
 
-piharakennuksen ulkovuoraus
 
-nurmikkoa koiranputkien tilalle
niin ja se terassi ja pionit...
 
Palailen taasen näissä piha-asioissa kunhan homma etenee, nyt lähden kyselemään löytyiskö yläkerrasta innokkaita kiven kantajia.
Mukavaa sunnuntain jatkoa!

perjantai 28. kesäkuuta 2013

2X penkki

Enpä olisi osannut arvata että, miehellä on moisia piileviä puusepän taitoja!
 Todisteena niistä saanen ylpeänä esitellä meidän uudet penkit!
Etuoven kuistille mies nikkaroi pienemmän penkin (ja mä maalasin)
 
 
 
 
Kylpyhuoneeseen ilmestyi pidempi yksilö, mahtuu sitten useampi pylly odottelemaan suihkuvuoroaan;)
 
 
 
 

torstai 27. kesäkuuta 2013

-80

Liekkö helteet pehmittäneet pääni vai mistä johtuu seuraavanlainen "hairahdukseni"????
 
Tapanahan on ollut noudattaa tuota hyvinkin tiukkaa kahden tai korkeintaan kolmen värin palettia. Tänään siivouspäivän päätteeksi lakanakaapilla tapahtui kuitenkin kummia... Kaikkien niiden mustien, harmaiden ja valkoisten lakanoiden alla pilkotti jotain pastellinsävyä, joo-o!
 
Ne on ne lakanat jotka on kaapin pohjalle säilötty ajatuksella et sitku on se kesämökki. Lakanat on vuosia ollut käytössä ja siksi just semmoiset ihanan pehmeät ja kuluneet = ihan parhaat lämpimään kesäyöhön.
Ja nyt vaan jotenkin omituisella tavalla myös aika kivan näköiset ja takuulla ihan ehtaa kasaria!
 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Täällä taas!

Pitkän bloggailutauon jälkeen pukkasi sitten projektia, josta pakko tulla kertomaan myös tänne.
Piharakennuksen uumenista löytyi aarre!!!
Tai siis ainakin mun mittapuulla tuo aarteeksi luokitellaan.
 
Viisaammat osasivat kertoa aarteeni olleen sairaalassa lastensänkynä.
Hionta, maalaus, patjanmetsästys ja ompelu vaiheitten jälkeen sairaalan lastensängystä muodostui meille kuistin sohva.
aarteeni alkuperäisessä lookissa
ja sitten sohvana kuistilla<3